2.2.2014

Runebergin muffinssit




Wikipedia kertoo, että runebergintorttu on manteleilla ja arrakkipunssilla tai rommilla kosteutettu leivonnainen. Sen päällä on tavallisesti vadelmahilloa ja sokerikuorruterengas. Leivos on saanut nimensä Suomen kansallisrunoilijan Johan Ludvig Runebergin (1804-1877) mukaan, jonka kerrotaan mielellään nauttineen leivoksia aamiaisella punssin kera. 

Usein kuullun tarinan mukaan runebergintortun kehitti Fredrika Runeberg miehensä makeannälkään siitä, mitä kaapissa sattui olemaan. Fredrika Runebergin 1850-luvulta peräisin olevassa reseptikirjassa on kyseisen leivoksen ohje, joka kuitenkin lienee muunnelma alun perin porvoolaisen kondiittorimestarin Lars Asteniuksen 1840-luvulla luomasta tortusta.

Runebergin päivää vietetään 5.2. 















Alkuperäinen leivos on melko suuri kooltaan. Halusin pienempiä herkkuja, joten tein Runebergin muffinsseja.

(Valion resepti)

Pohja: 
100 gr voita
1/4 dl sokeria
1/2  dl fariinisokeria
1 munaa
1/2  dl kuohukermaa
1 3/4 dl vehnäjauhoja
vajaa 1/2 dl mantelirouhetta
3/4 dl (35 g) kaurakeksimuruja
3/4 tl leivinjauhetta
3/4 tl kardemummaa

Päälle:
1/2  dl vadelmamarmeladia (paistonkestävää)

Koristeluun:
n. 1/2 dl vadelmamarmeladia
1/2  dl tomusokeria
3/4 tl kylmää vettä

Pohja:
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit. Lisää muna vatkaten koko ajan. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne taikinaan kerman kanssa vuorotellen.
Annostele taikina pienin muffinssivuokiin (tai runebergintorttuvuokiin tai kertakäyttöisiin alumiinivuokiin). Tee taikinan pinnalle syvennyksiä ja täytä vadelmamarmeladilla. Paista 175 asteessa n. 15 min. Anna jäähtyä. 

Päälle:
Voit halutessasi kostuttaa muffinssit paiston jälkeen punssi-vesiseoksella. Lisää marmeladia muffinssien päälle ja pursota tomusokeri-vesiseoksella hillon ympärille rengas.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti