13.12.2014

Kanelinen mutakakku

Loskaisen viikonlopun herkkuhetkeen sopii oikein hyvin tämä ihanan tuhti ja kanelinen mutakakku. Kakku on suklaisen suussa sulava, vaikka siinä ei suklaata olekaan. Kaakao tuo kakkuun suklaan ja kaneli jouluisen maun.

Sain työkaverilta aivan ihastuttavia vanhoja maustepurkkeja, joissa oli jopa mausteet sisällä! Taitavat olla 1960-luvulta. Sisältöä ei enää taida viitsiä käyttää, mutta ei myöskään pois heittää. Nämä purkit ovat aarteita :).


Kanelinen mutakakku:
150 g voita
2,5 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljauutetta
1 tl kanelia
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

Päälle tomusokeria


Ohje:
Lämmitä uuni 175 C. Voitele ja jauhota kaakaojauheella kaksi 12 cm:n irtopohjavuokaa.

Sulata voi keskikokoisessa kattilassa. Ota pois liedeltä ja lisää sokeri, kaakaojauhe, vaniljauute ja suola, sekoita käsin vispilällä kunnes seos on tasaista. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita nopeasti jokaisen jälkeen. Lisää kaneli jauhoihin ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhoseos nesteisiin ja sekoita nopeasti, kunnes seos on juuri ja juuri tasaista. Älä sekoita liikaa äläkä vatkaa taikinaa! Kaada taikina vuokiin ja paista kakkuja uunin alatasolla noin 20 minuuttia tai kunnes reunat ovat juuri ja juuri pysähtyneet. Keskiosan pitää olla tahmea ja tutista vielä. Älä paista kakkuja liian kauan.

Anna kakkujen jäähtyä ja laita ne sitten jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi tai mielellään yön yli. Ota kakku jääkaapista ja sihtaa tomusokeria kakun päälle juuri ennen tarjoilua. Toisen kakun voi vaikkapa pakastaa.

Wicked sweet kitchenin ohjeesta vain hieman tuunattu.


















Mukavaa lauantai-iltaa!

toivottaa
Erja

3 kommenttia:

  1. Oi mikä herkku! Minulla on tarkotus leipoa jouluinen mutakakku ensi viikolla pikkujouluihimme :) Reseptiä ja mausteitsa pohdin vielä. Tämä oli taatusti maukasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista :). Tämä on oikein mutaisan herkullista! Jälkikäteen tuumasin, että piparkakkumaustekin olisi varmaan sopinut kakkuun hienosti. Iloista pikkujoulujuhlaa!

      Poista
  2. Voi, ihanalta näyttää ja kuulostaa, kelpaisi minullekkin palanen :)

    VastaaPoista