15.2.2015

Suklainen ystävänpäiväkakku

Meillä nautittiin ystävänpäiväkahvilla appelsiinista ja vaniljaista suklaakakkua, josta ei voi sanoa muuta kuin että tämä on toistaiseksi tekemistäni kakuista ehdottomasti herkullisin. Piste. Makujen yhdistelmä toimii, kakkupohja on ihanan mehevä ja täytteet mahtavan täyteläisiä. Siis yksinkertaisesti paras! Töihin vein perjantaina varsinaisen kakun ja kotona herkuttelimme tämän söpön pikkukakun :)


Mehevä suklaakakkupohja on Pienetherkkusuut-blogista ja täytteet 
Marsispossun ohjeiden mukaisesti. Kakkupohja on todellakin niin mehevä ja kostea, että lisäkostutusta ei tarvita. Suklaaganache on omaan makuuni juuri sopivan täyteläinen ja voimakas.

Ohjeesta tulee yksi 18 cm:n ja yksi pienen jälkiruokakulhon kokoinen kakku. 


Pehmeä ja mehevä suklaakakkupohja:
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
1/3 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 kananmunaa
0,5 dl öljyä
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 tl vaniljauutetta
1 dl kevytmaitoa
100 g taloussuklaata


Appelsiini-suklaamousse:
150 g appelsiinituorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljauutetta
1 kananmunankeltuainen
1,5 dl FloraVispiä tai vispikermaa
130 g tummaa suklaata

Vaniljamousse:
180 g maustamatonta tuorejuustoa
60 g creme fraichea
75 g tomusokeria
1 dl maitoa
2 tl vaniljauutetta
3 liivatetta
1 dl FloraVispiä tai vispikermaa


Kakun pintaan ganachen alle:
1 dl paseerattua (sileää) appelsiinihilloa

Suklaaganache:
100 g suklaata (45 % kaakaopitoisuus)
30 g suklaata (70 % kaakaopitoisuus)
1,5 dl kuohukermaa
1,5 rkl glygoosisiirappia

Koristeet:
Pikkukakun sydämet sokerimassasta ja päällä vaaleanpunaiseksi värjättyä Siro-sokeria
Isomman kakun kukat Gumpaste-sokerimassasta



















Kakkupohja:
Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. Voitele ja jauhota kaakao-vehnäjauhoseoksella 18-20 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka. 
Mittaa, yhdistä ja sekoita kuivat aineet keskenään. Paloittele taloussuklaa kattilaan ja lisää maito. Lämmitä hellalla miedolla lämmöllä kokoajan sekoitellen kunnes suklaa on sulanut maitoon. Nosta kattila pois levyltä.
Riko kananmunien rakenne toisessa kulhossa ja lisää sen jälkeen sekaan kermaviili, öljy, vaniljauute sekä suklaamaito. Vatkaa sekaisin.
Siivilöi kuivat aineet nesteiden päälle ja vatkaa sekaisin. Jatka vatkaamista keskiteholla n. 2 minuutin ajan ja kaada sitten taikina kakkuvuokaan. (Taikina on melko löysää.) Paista uunin keskitasolla n. 45 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää enää taikinaa. Huom! kakkupohja on melko kostea, joten tikkuun voi jäädä hieman murusia kakusta, muttei enää löysää raakaa taikinaa.
Anna kakun jäähtyä vuoassa n. 15 minuuttia, irroita kakku vuoasta ja kääri kelmuun. Anna jäähtyä kokonaan ja laita jääkaappiin yön yli. 

Appelsiini-suklaamousse:
Vaahdota kerma. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä. Vatkaa tuorejuusto, sokerit ja kananmunankeltuainen sekaisin. Lisää seokseen sulatettu suklaa ja lopuksi varovaisesti sekoittaen vaahdotettu kerma.

Vaniljamousse:

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 7 minuutiksi. Vaahdota kerma. Vatkaa tuorejuusto, creme fraiche ja tomusokeri sekaisin. Kuumenna maito ja vaniljauute kattilassa kiehumispisteeseen. Purista liivatelehdistä vesi pois ja lisää kuuman maidon sekaan. Anna jäähtyä kylmässä vesihauteessa välillä sekoittaen. Kaada seos tuorejuustomassan joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. Yhdistä sekaan varovaisesti sekoittaen vaahdotettu kerma. 









































Pikkukakun kokoaminen:
Vuoraa pyöreäpohjainen kulho tuorekelmulla. Leikkaa kakkupohjasta neljä eri kokoista pyöreää palaa siten, että pienin on kulhon pohjan kokoinen, seuraava ja sitä seuraava suurenevat kulhon koon mukaisesti ja suurin kulhon yläreunan kokoinen. Laita pienin pala kulhon pohjalle ja laita sen päälle vaniljamoussea. Toista kaksi kertaa ja laita kolmannen pohjan päälle appelsiini-suklaamoussea ja nosta pinnalle kanneksi suurin kakkupohja. Peitä pinta kelmulla ja laita hyytymään jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi tai mielellään yön yli.

Kuorruttaminen:
Ota kakku pois kulhosta ja poista tuorekelmu. Levitä hillo kakun pintaan ja tasoita mahdollisimman tasaiseksi. Hillon on hyvä olla melko jämäkkää, jotta saat pienet epätasaisuudet peitettyä.


Suklaaganache: 
Pilko suklaa pieniksi paloiksi kulhoon. Lämmitä kuohukerma kattilassa kuumaksi, mutta älä anna kiehua. Sekoita glugoosisiirappi kerman sekaan. Kaada kerma suklaapalojen päälle, anna seistä hetki ja sekoita hiljalleen tasaiseksi. Anna jäähtyä jonkin aikaa.
Nosta kakku ritilän päälle ja ritilä leivinpaperilla päällystetyn uunipellin päälle. Kaada suklaaganache kakun päälle, anna valua reunoille ja ritilän läpi, jotta kakku peittyy kokonaan. Auta tarvittaessa palettiveitsellä ganachea kakun joka puolelle. Anna seistä hetki, siisti kakun alareuna palettiveitsellä ja nosta kakku kylmään jähmettymään. Koristele haluamallasi tavalla.

Tässä työpaikan kakusta pikaisesti aamuhämärässä otettu kuva:
















Aurinkoista Ravintolapäivää!

toivottaa
Erja


2 kommenttia:

  1. Oih ja voih kun näyttää hyvältä! Tuosta maistuisi palanen minullekkin :) Pohja näyttää myös aivan ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä suklaamaitopohjasta tuli vielä parempi kuin alkuperäinen kahvipohjainen eli varmasti tulee vakkarikäyttöön :)

      Poista